Seuraavasta Vakka-Suomen Sanomissa ja Vakkamedian verkkosivuilla syksyllä 2002 julkaistusta kirjoituksesta lähti Vehmassalmi—nostalgia vyörymään

 

Vehmassalmi muistoissani  - Sheikkiä tangon tahtiin

 

Liisa Jalava-Peltonen 2002

 

Kun viime keväänä raskaan kurssipäivän jälkeen heittäydyin pääkaupunkilaisen hotellin sängylle ja tarrauduin television kaukosäätimeen, niin yhtäkkiä - missä-olin-mikä-vuosi-mikä-tunnelma-odotus-sähkö; ruudussa vilahti nuoruuteni maisema - Vehmassalmen avara tanssilattia 60-luvun alkuvuosilta, ja siellä olin heti minäkin; kirmaamassa yli vielä tyhjän lattian, ulos salmen puolen terassille, esiintymislavat jäävät oikealle,  kaiuttimissa kaikaa "aavan meren tuolla puolen", mieli on täynnä odotusta, kitarabändikään ei ole vielä tullut, tangobändin kamat ovat jo isommalla lavalla kasassa, katsastetaan keitä jo on paikalla, odotetaan, että keitähän vielä tulee, ripsiväriä ja huulipunaa ehtii vielä lisäämään, sieraimissa tanssilavan puisten rakenteiden tuoksu, metsäisen maaston puunjuuret askelten alla, linja-autoja kurvaa parkkipaikalle, ihmisiä vähitellen koko lava täynnä, moni kärkkyilemässä osaansa illan iloista myös ulkona lavan nurkilla.

 

Tanssilavat olivat voimissaan jo 50-luvulla. Kuusikymmenluvun alussa alkoi maalaisnuorenkin maailmaan tunkeutua aavistus uudesta nuorisokulttuurista. Ruotsalaista merirosvoradiota kuunneltiin  ja sen mainokset kaikuvat vieläkin korvissani . Kiinnostus iskelmämuusiikkiin lisääntyi Suomessa, kun Sävelradio aloitti toimintansa vuonna -63.  Samana vuonna luettiin jo  Vehmaallakin uutisia Liverpoolin lampaista eli Beatles-yhtyeestä ja heidän kampauksistaan ja hoilotettiin All my lovingia tanssien "sloppya ja shakea Vinkkilä-Cityn" (oman kylän lempinimi taisi olla  aikaansa edellä) vielä päällystämättömillä hiekkateillä.  Nelitoistavuotiaan tanssikokemus ei  sen laajempi ollutkaan, jos ei luokkajuhlien ensimmäisiä paritanssiharjoitelmia "punertaa marjat pihlajan" -tyyliin oteta huomioon. 

 

Onni ja autuus olikin sitten Vehmassalmen tanssilavan avaaminen, juhannusaattona 1963;  päästiinhän oikeisiin tanssiharjoituksiin. Mainonta oli mittavaa - lehtien Henkilökohtaista-palstoja myöten mainostettiin Vehmassalmen suurjuhannusvalvojaisia ja niiden "hienoa, mannermaista,  aamuviiteen kestävää ohjelmaa aina Ruotsista ja Amerikasta saakka". Oli "Veikko Tuomi ja rautalankabändi Adventurers". Oli "akrobatiaa ja neekerilaulaja  Freddy del Rio". Myös mittavalla  pysäköintialueella ja viihtyisällä "cambing" -alueella ylpeiltiin. Ilmoitukset liimattiin päiväkirjan sivuille, ja odotukset olivat suuret!

 

Eikä "Vehmis" odotuksia pettänytkään. Viiden vuoden ajan se oli paikka, jota varten koko viikon kinusin äidiltä rahaa viikonlopuksi ja jonka yleisöstä ja esiintyjistä riitti setvimistä kavereitten kanssa ja päiväkirjan sivuilla. Kesäkauden päätyttyä koko pitkä talvi sinne kaivattiin, vapunaattoon asti, jolloin lava taas avattiin

(Päiväkirja vapunaattona -64."Tänään on sitten Vapunaatto ja Vehmassalmella avajaiset ja Olavi Virta, kolme kovaa veetä".)

 

Elvis ja Cliff Richard olivat vaihtuneet "rautalankabändeihin", jotka olivat minulle tärkeintä Vehmis-antia siihen aikaan. Syksyllä -64 järjestettiin ikimuistoinen päiväkonsertti,  "Mammutti-pop-twist-konsertti". Danny oli juuri pompannut julkisuuteen East Virginiallaan. Päiväkirja kertoo:

 

 "Liput maksoivat 4  mk, mikä oli aika vähän, kun ajattelee, miten paljon siellä oli ohjelmaa. Nimittäin Ruotsin paras kitaraorkesteri The Spotnicks, kaksi Suomen parasta kitaraorkesteria Danny + The Islanders ja Johny + Sounds. Kyllä ne olivat kivoja. Siellä oli 1 1/2 t. tanssia, vaikka emme me tanssineet kun hypittiin vaan siellä. Kyllä oli mukavaa! Ne loppu 1/2 8:lta illalla" 

 

Mukana olleet Antti Einiö ja Spede Pasanen taisivat jäädä vähemmälle huomiolle.

Vuoden -65 tapaus oli  "Poppis-tanssiaiset, esiintyjinä  engl. The Renegades, suomal. The Beatmakers, Markku Veijalainen (kulu pikku), A. Einiö, Tapani Karhu ja Theresa Rosenius, sekä tietenkin tangoilijat, E. Haapasen yhtye. -- Mä laitoin tietenkin farmarit jalkaani ja Eila lainasi jalomielisesti vaalenpunaisen paitansa. V-salmella oli paljon ihmisiä, kai 3000 lippua myyty, paljon kivoja tyyppejä!" .

 

Vuosien mittaan oli monen nimistä tapahtumaa: keskikesän keikausta, maailmanympärimatkan arvontaa, iskelmälaulu- , Amar-sääri- ja muskelimieskilpailua, tietokonetansseja, tähti- ja pop-showta,  suosikkikarusellia ja vanhojentansseja tavallisten tanssien lisäksi, joissa niissäkin oli usein kaksi orkesteria, sekä "perinteiseen" että nuorison makuun. Elämäni ensimmäiset naistentanssitkin koin Vehmassalmella! Jan Rohde saattoi hypätä katto-orrelle laulamaan, Dannyn show räjähti, Humppaveikot esittivät Beatlesiä ja Markku Aroa mainostettiin  Suomen Tom Jonesiksi. Kitarabändien lomassa saattoi nähdä Reino Helismaan, Tapio Rautavaaran, Eino Grönin, Reijo Taipaleen, Markus Allanin tai  Olavi Virran. Yksi Vehmassalmi-ajan kohokohdista oli, kaikista "ihanista bändeistä" huolimatta, kun Olavi Virta, ulkoisesti jo raihnaisena, esiintyi upeasti Vehmassalmen lavalla vuonna -67. Koska sattui olemaan Olavin päivä, olin häntä kädestä pitäen onnittelemassa,  ja sillä olen saanut myöhemmin leuhkia monta kertaa!

 

Koska Vehmassalmella "kävivät turkulaisetkin", saimme tuulahduksen uusimmasta nuorisomuodista, ja vaatteita sitten kuvailtiin tarkasti päiväkirjoissa. Alkuaikoina mentiin tansseihin vielä pyhähameeseen ja "piikkareihin" sonnustautuneina (mukava muisto on yksi aamuyö, kun Simolan Erkin linjurista siskon kanssa noustuamme riisuimme nailonit ja korkokengät ja tuoksuvassa kesäyössä kävelimme kotiin paljain jaloin). Vähitellen pukeutuminen vaihtui rennommaksi: farmareihin (lahkeet käärittiin), villapaitoihin, poplareihin ja nahka- ja vakosamettipusakoihin. Yhteen aikaan oli "kaikilla" Rukan sadetakki ja Hai-kumisaappat -- satoi tai paistoi, sen hienompaa ei ollut! Joskus liehuivat merimieshousulahkeet, joskus taas kukkapaidat ja -housut.  Jalkaan pantiin tennistossut ja tennissukat (joiden varressa piti olla kaksi raitaa!) tai vakosametti- tai mokkanahkakengät. Pojatkin jättivät rippipukunsa naftaliinin ja luopuivat "tiittikärkikengistään".

 

Nykyään nuorisoa ei taida paljon lavoilla näkyä. Ehkä tarjontakin on vanhemmille suunnattua. Vehmassalmi jäi minultakin yli 30 vuodeksi kun lähdin tutustumaan Turun kaupungin iloihin. Luulenpa kuitenkin,  että pian on aika lähteä katsomaan, vieläkö Vehmiksen taika tepsii, kun ensi vuonna vietetään Vehmassalmen lavan 40-vuotispäivää.  Ja jos buffetin puolella ei enää tarjotakaan Piriä tai Sitruunasoodaa niin olkoon, otan kokiksen!

Vinkkilä City

 Kuva: Matti Jalava